|

Vanhan musiikin yhtye ja orkesteri
Opus X perustettiin vuonna 1995 viulisti Petri Tapio Mattsonin aloitteesta. Mattson on myös yhtyeen taiteellinen johtaja.
Yhtyeen jäsenet ovat opiskelleet vanhan musiikin huippuspesialistien (Jaap Schröder, Wouter Möller, Lucy van Dael, Marcel Ponseele, Bob van Asperen, Jacques van Oortmerssen...) johdolla, ja jotkut ovat osallistuneet alan kansainvälisten huippuorkesterien (Freiburgin barokkiorkesteri, 18. vuosisadan orkesteri, Les Musiciens du Louvre) toimintaan.
Alkujaan 4-6 soittajan kamariyhtyeenä aloittanut Opus X on esittänyt monipuolisesti erilaista kamariohjelmistoa italialaisesta varhaisbarokista Haydnin, Mozartin ja Crusellin kvartettoihin.
Vuodesta 1998 Opus X on esiintynyt myös orkesterivahvuudessa. Käännekohta oli yhtyeen ensilevytys, J.S.Bachin kantaatit bassoäänelle ja orkesterille baritoni Elja Puukon kanssa, joka ilmestyi kotimaisella Fuga-levymerkillä vuonna 1999. Kyseinen levy oli samalla myös ensimmäinen Suomessa tuotettu barokkiorkesterilevytys.
J.S.Bachin muistovuoden 2000 aikana Opus X esitti säveltäjämestarin konserttoja ja kantaatteja konserteissaan eri puolilla Suomea. Opus X on myös esittänyt sellaisia laajamittaisia kuoro- ja orkesteriteoksia kuin Bachin Johannes-passio, Matteus-passio, Messu h-molli, Händelin Messias-oratorio ja Vesimusiikki-sarjat, sekä Mozartin Requiem.
2001 Schleswig-Holsteinin musiikkijuhlilla antamillaan konserteilla Opus X oli ensimmäinen suomalainen barokkiorkesterikokoonpano joka esiintyi merkittävillä kansainvälisillä musiikkijuhlilla Suomen ulkopuolella. Keväällä 2004 ilmeistyi Alba-levymerkillä yhtyeen toinen levytys, Georg Muffatin Armonico tributo -kokoelman sonaatit jousille ja basso continuolle. Yhtye on myös levyttänyt J.S.Bachin konsertot kahdelle kosketinsoittimelle ja jousille italialaiselle La Bottega Discantica -levymerkille solisteinaan Markku Mäkinen (1. palkinto Kotkan kansainvälisessä urkukilpailussa 2002) ja Fabio Ciofini. Parhaillaan yhtye työskentelee C.P.E.Bachin kosketinsoitinkonserttojen kokonaislevytyksen parissa ruotsalaiselle BIS-levymerkille unkarilaissyntyisen vanhojen kosketinsoitinten huippuspesialistin Miklós Spányin kanssa. Myös muita levytyksiä on suunnitteilla.
www.historicalviolin.net
www.opusxensemble.net
|