Vuonna 1983 syntynyt hollantilainen Matthias Havinga voitti torstai-iltana päättyneen Kotkan III kansainvälisen urkukilpailun.


Matthias Havinga
(Hollanti)

Matthias Havinga sai voitostaan palkinnoksi 10 000 euroa ja konsertin Kotkan seuraavalla urkuviikolla syksyllä 2009.
 

Toiseksi kilpailussa tuli suomalainen Katri Vesanen, joka palkittiin perjantaina järjestettävän päätöskonsertin yhteydessä 5 000 eurolla.


Katri Vesanen
(Suomi)

Lisäksi Katri Vesanen palkittiin parhaimmasta konserttikokonaisuudesta ja sen hyvästä esittämisestä urkurakentaja Martti Porthanin 700 euron suuruisella tunnustuspalkinnolla.

Kolmannen kerran järjestetyn Kotkan urkukilpailun kolmas palkinto, 2 500 euroa päätettiin antaa ranskalaiselle Ghislain Leroylle.


Ghislain Leroy
(Ranska)

 

Esiintyminen "Urkuyö ja aaria" -tapahtumassa Espoon tuomiokirkossa 6.8.2009


Ilpo Laspas
(Suomi)