Tiedote 23.4.2009


Matthias Havinga voitti Kotkan urkukilpailun

Vuonna 1983 syntynyt hollantilainen Matthias Havinga voitti torstai-iltana päättyneen Kotkan III kansainvälisen urkukilpailun.

Havinga saa voitostaan palkinnoksi 10 000 euroa ja konsertin Kotkan seuraavalla urkuviikolla syksyllä 2009.
Toiseksi kilpailussa noteerattiin suomalainen Katri Vesanen, joka palkitaan perjantaina järjestettävän päätöskonsertin yhteydessä 5 000 eurolla. Kolmannen kerran järjestetyn Kotkan urkukilpailun kolmas palkinto, 2 500 euroa päätettiin antaa ranskalaiselle Ghislain Leroylle.
Lisäksi Katri Vesanen palkitaan parhaimmasta konserttikokonaisuudesta ja sen hyvästä esittämisestä urkurakentaja Martti Porthanin 700 euron suuruisella tunnustuspalkinnolla.

Keskiviikkona ja torstaina soitetuissa finaaleissa voitosta kilvoitteli kuusi alkukilpailun perusteella valittua nuorta urkuria.

Urkukilpailun palkinnot jakaa perjantai-iltana Kotkan kaupunginjohtaja Henry Lindelöf. Palkinnonjaon jälkeen Kotkan kirkossa kuullaan palkittujen urkurien konsertti.

Kotkan kansainvälisen urkukilpailun järjestivät Kotkan kaupunki, Kotkan seurakunta ja Sibelius-Akatemia. Kilpailu käytiin Kotkan kirkon barokkityylisillä uruilla, jotka on rakentanut vuonna 1998 urkurakentamo Martti Porthan.
Urkujen dispositio sekä soinnilliset ja rakenteelliset ominaisuudet pohjautuvat Gottfried Silbermannin rakentamiin Freibergin tuomiokirkon urkuihin.

Kilpailun tuomaristoon kuuluvat musiikin tohtori Kati Hämäläinen (tuomariston puheenjohtaja ja kilpailun taiteellinen johtaja), Edoardo Bellotti (Italia), Paolo Crivellaro (Italia), Kari Jussila (Suomi), Jacques van Oortmerssen (Hollanti), Olli Porthan (Suomi) ja David Sanger (Iso-Britannia).

Lisätietoja:
tuomariston pj. Kati Hämäläinen, p. 040 739 0632
kilpailun pääsihteeri Jouko Koivukoski, p. 040 5850 256
kilpailun tiedottaja Kari Makkonen, p. 0400 755 535

 

Tiedote 22.4.2009

Kotkan urkukilpailun finaali alkaa tänään

Kotkan III kansainvälisen urkukilpailun finaali alkaa tänään. Kuuden nuoren
urkurin loppukilpailu käydään kahdessa erässä ja tänään kello 17 ensimmäisen
erän aloittaa suomalainen Ilpo Laspas. Hänen jälkeensä esiintyvät
yhdysvaltalainen Christopher Petit ja sveitsiläinen Andrea Kobi.
Finaalin toisessa erässä huomenna torstaina kilpailevat klo 16 alkaen
hollantilainen Matthias Havinga, suomalainen Katri Vesanen ja ranskalainen
Ghislain Leroy.
Urkukilpailun voittaja on selvillä torstai-iltana noin klo 21.30.

Kotkan III kansainvälisen urkukilpailun loppukilpailua on mahdollista kuunnella
myös radiosta. Yle Radio 1 lähettää keskiviikkona koosteohjelman ensimmäisestä
finaalipäivästä kello 22.05-24.
Torstaina radioidaan finaalin toinen osa klo 19.03-21.55 ja tässä lähetyksessä
kerrotaan myös kilpailun voittaja ja muut palkintosijat.

Kotkan kansainvälisen urkukilpailun järjestävät Kotkan kaupunki, Kotkan
seurakunta ja Sibelius-Akatemia. Kilpailu käydään Kotkan kirkon
barokkityylisillä uruilla, jotka on rakentanut vuonna 1998 urkurakentamo Martti
Porthan. Urkujen dispositio sekä soinnilliset ja rakenteelliset ominaisuudet
pohjautuvat Gottfried Silbermannin rakentamiin Freibergin tuomiokirkon urkuihin.

Lisätietoja:
kilpailun pääsihteeri Jouko Koivukoski, p. 040 - 5850 256
tuomariston pj. Kati Hämäläinen, p. 040 - 739 0632
Kotkan tiedotuspäällikkö Kari Makkonen, p. 0400 - 755 535

http://www.organcompetition.kotka.fi/urkukilpailu.htm

 

 

Tiedote 20.4.2009

Kotkan urkukilpailun kuusi finalistia valittu

Kotkan III kansainvälisen urkukilpailun kuusi finalistia ovat selvillä.
Tuomaristo valitsi alkukilpailun perusteella keskiviikkona 22.4. ja torstaina 23.4. käytävään loppukilpailuun seuraavat kilpailijat:

Matthias Havinga (Hollanti)
Andrea Kobi (Sveitsi)
Ilpo Laspas (Suomi)
Ghislain Leroy (Ranska)
Christopher T. Petit (Yhdysvallat)
Katri Vesanen (Suomi)
 
Urkukilpailun voittaja on selvillä torstai-iltana noin klo 21.30.
Kotkan kansainvälisen urkukilpailun järjestävät Kotkan kaupunki, Kotkan seurakunta ja Sibelius-Akatemia. Kilpailu käydään Kotkan kirkon barokkityylisillä uruilla, jotka on rakentanut vuonna 1998 urkurakentamo Martti Porthan.
Urkujen dispositio sekä soinnilliset ja rakenteelliset ominaisuudet pohjautuvat Gottfried Silbermannin rakentamiin Freibergin tuomiokirkon urkuihin.
Kilpailun tuomaristoon kuuluvat musiikin tohtori Kati Hämäläinen (tuomariston puheenjohtaja ja kilpailun taiteellinen johtaja), Edoardo Bellotti (Italia), Paolo Crivellaro (Italia), Kari Jussila (Suomi), Jacques van Oortmerssen (Hollanti), Olli Porthan (Suomi) ja David Sanger (Iso-Britannia).
Kilpailun ykköspalkinto on suuruudeltaan 10 000 euroa. Lisäksi voittaja saa pitää konsertin Kotkan urkuviikolla 2009. Toinen palkinto on suuruudeltaan 5 000 euroa ja kolmas palkinto 2 500 euroa.
Tuomaristo voi päättää jakaa palkintoihin varatun rahasumman myös jollakin muulla tavalla. Lisäksi voidaan jakaa erikoispalkintoja.

Lisätietoja:
kilpailun pääsihteeri Jouko Koivukoski, p. 040 - 5850 256
tuomariston pj. Kati Hämäläinen, p. 040 - 739 0632
Kotkan tiedotuspäällikkö Kari Makkonen, p. 0400 - 755 535




 

Tiedote 15.4.2009

Marina Väisä avaa Kotkan III urkukilpailun

Venäläinen Marina Väisä avaa Kotkan III kansainvälisen urkukilpailun. Väisä
arvottiin lauantaina 18.4. käynnistyvän kilpailun ensimmäiseksi esiintyjäksi.
Lauantaina esiintyvät Väisän jälkeen järjestyksessä Ilpo Laspas (Suomi), Davide
Mariano (Italia), Christopher T. Petit (Yhdysvallat), Eun-Young Seo
(Etelä-Korea) ja Andrea Kobi (Sveitsi).
Sunnuntaina 19.4. soittojärjestys on Ryan Enright (Kanada), Matthias Havinga
(Hollanti) ja Gabriele Marinoni (Italia).
Alkukilpailu päättyy maanantaina 20.4, jolloin soittojärjestys on Elena
Rikkonen-Rolland (Venäjä/Ranska), Katri Vesanen (Suomi) ja Ghislain Leroy
(Ranska).
Kotkan urkukilpailun kuusi finalistia julkistetaan maanantai-iltana ja
loppukilpailu käydään kahdessa erässä keskiviikkona 22.4. ja torstaina 23.4.

Ykköspalkinto
10 000 euroa

Kilpailun tuomariston muodostavat Edoardo Bellotti (Italia), Paolo Crivellaro,
Kari Jussila (Suomi), Jacques van Oortmerssen (Alankomaat), Olli Porthan
(Suomi) ja David Sanger (Iso-Britannia).
Tuomariston puheenjohtajana toimii musiikin tohtori Kati Hämäläinen.
Kilpailun ykköspalkinto on suuruudeltaan 10 000 euroa. Lisäksi voittaja saa
pitää konsertin Kotkan urkuviikolla 2009. Toinen palkinto on suuruudeltaan 5
000 euroa ja kolmas palkinto 2 500 euroa.
Tuomaristo voi jakaa palkintoihin varatun rahasumman myös jollakin muulla
tavalla. Lisäksi voidaan jakaa erikoispalkintoja.
Kotkan III kansainvälisen urkukilpailun järjestävät Kotkan kaupunki, Kotkan
seurakunta ja Sibelius-Akatemia. Kilpailu käydään Kotkan kirkon
barokkityylisillä uruilla, jotka on rakentanut vuonna 1998 urkurakentamo Martti
Porthan. Urkujen dispositio sekä soinnilliset että rakenteelliset ominaisuudet
pohjautuvat Gottfried Silbermannin rakentamiin Freibergin tuomiokirkon urkuihin.
Aikaisemmat Kotkan kansainväliset urkukilpailut on järjestetty vuosina 2002 ja
2005.

Lisätietoja:
kilpailun pääsihteeri Jouko Koivukoski, p. 040 - 5850 256
tuomariston pj. Kati Hämäläinen, p. 040 - 739 0632
Kotkan tiedotuspäällikkö Kari Makkonen, p. 0400 - 755 535

www.organcompetition.kotka.fi