|
|
|

|
 |
Nauhakarsinnan tekevät Kati Hämäläinen, Kari Jussila ja Olli Porthan.
Varsinaisen kilpailun tuomariston muodostavat
Edoardo Bellotti (Italia), Paolo Crivellaro, Kari Jussila (Suomi), Jacques van Oortmerssen (Alankomaat), Olli Porthan (Suomi) ja David Sanger (Iso-Britannia).
Tuomariston puheenjohtajana ilman äänioikeutta toimii Kati Hämäläinen.
Tuomariston jäsenet eivät osallistu omien oppilaittensa arvosteluun. Tuomariston keskustelut eivät ole julkisia eikä tuomariston päätöksistä voi valittaa. Tuomariston työskentely noudattaa erikseen laadittua säännöstöä.
|
Edoardo
Bellotti (Milano, Italia) on renessanssin ja
barokin kosketinsoitinmusiikin, erityisesti
improvisaation ja continuo-soiton arvostettu
asiantuntija. Hän opettaa historiallisten urkujen
soittoa ja improvisoimista Saksassa Trossingenin
musiikkikorkeakoulussa sekä Bremenin taide- ja
musiikkikorkeakoulussa. Hänet kutsutaan pitämään
seminaareja ja mestarikursseja useissa
musiikki-instituutioissa Euroopassa, USA:ssa,
Kanadassa, Japanissa ja Koreassa.
Bellotti on esiintyvän taiteilijan ja opettajan
lisäksi myös musiikin tutkija, joka julkaisee
artikkeleita, tekstejä ja kriittisiä nuottilaitoksia
1600- ja 1700-lukujen kosketinsoitinmusiikista sekä
osallistuu omine kontribuutioineen kansainvälisiin
konferensseihin.
Bellotti on kutsuttu kansainvälisten urkukilpailujen
tuomaristoihin ja asiantuntijaksi historiallisten
urkujen restaurointiin. Vuodesta 2001 hän on
toiminut Smaranon (Italia) kansainvälisen
urkuakatemian taiteellisena johtajana. Hän on saanut
tunnustusta lukuisista historiallisilla soittimilla
soittamillaan levytyksistä. |

Paolo Crivellaro
Saatuaan urkujen- ja pianonsoiton opintonsa
Milanossa ja Baselissa päätökseen, Paolo Crivellaro
aloitti loistavan konserttiurkurin uran esiintyen
tärkeillä musiikkijuhlilla (Philharmonie Berlin,
Haarlemin Grote St. Bavokerk, Schleswig-Holsteinin
musiikkijuhlat, Istanbulin kansainvälinen
musiikkifestivaali, Nürnbergin Meistersingerhalle,
Granadan Urkuviikko, Sao Paulo –Brazil kansanvälinen
juhlaviikko, Krakovan Philharmonia, Lahden
urkuviikko, Wienin Stephansdom, Tokyo Cathedral,
etc.) ja Euroopan tärkeimmissä kaupungeissa (Rooma,
Pariisi, Lontoo, Tukholma, Wien, Madrid, Helsinki,
Oslo, Bryssel, Kööpenhamina, Hampuri, Stuttgart,
Lissabon jne.). Monia hänen konserttejaan on
lähetetty kansallisissa radio- ja TV-ohjelmissa sekä
julkaistu äänitteillä.
Crivellaro kutsutaan usein pitämään mestarikursseja
eri akatemioihin ja yliopistoihin (Thüringische
Orgelakademie, Académie d’Orgue de Fribourg,
Accademia di Musica Italiana per Organo di Pistoia,
Academia de Órgano en Andalucía, OrganArt Göteborg,
Tokyo Organ Academy, Sibelius-Akatemia jne.) ja
tärkeiden kansainvälisten urkukilpailujen
tuomaristoon (Odense, Toulouse, Linz, Innsbruck,
Praha, Freiberg, Füssen, Alkmaar ym.). Vuodesta 2001
hän on toiminut urkujensoiton professorina Berliinin
Universität der Künste –yliopistossa.
Vuosina 1978–1992 Crivellaro vastasi Italian 215:n
historiallisten urkujen luetteloinnista. Hän on
pitänyt luentoja ja kirjoittanut artikkeleita
urkutaiteen historiasta, joista useita on käännetty
kansainvälisiin julkaisuihin. Vastikään hän
kirjoitti artikkelin hakusanasta ”Italialaiset urut”
H. Buschin toimittamaan urkuja käsittelevään
tietosanakirjaan (julk. Laaber 2007). |
Kati Hämäläinen
opiskeli urkujen- ja cembalonsoittoa Sibelius-Akatemiassa
1964-1972.
Cembalonsoiton jatko-opintoja hän harjoitti Lontoossa ja Kenneth Gilbertin
oppilaana. Urkujensoiton mestarikursseilla hän on opiskellut mm. Ranskan,
Espanjan ja Italian vanhaa musiikkia. Hän suoritti Sibelius-Akatemiassa
musiikin tohtorin tutkinnon aiheenaan Ranskan barokin cembalo- ja
urkumusiikki erityismaininnalla "kiitoksella
hyväksytty".
Hämäläinen on esiintynyt kaikkialla Suomessa soolo-ohjelmin,
kamarimuusikkona, orkesterien solistina ja orkesterinjohtajana. Hän on
esiintynyt myös Ruotsissa, Saksassa, Sveitsissä, ent. Tsekkoslovakiassa,
Englannissa, Italiassa ja Ranskassa. Hän on nauhoittanut radio- ja
tv- yhtiöille Suomessa ja Keski-Euroopassa ja levyttänyt suomalaisille
levy-yhtiöille.
Hämäläinen on myös vanhan musiikin
esittämiskäytännön tutkija, joka on julkaissut
useita kirjoja Ranskan barokin musiikista. Hän
ohjaa jatko-opiskelijoita yliassistenttina
Sibelius-Akatemiassa. |
Kari Jussila
opiskeli Sibelius- Akatemiassa urkujensoittoa
Enzio Forsblomin johdolla suorittaen
diplomitutkinnon 1966 ja valmistui samana vuonna
myös kirkkomuusikoksi. Myöhemmin hän on
täydentänyt opintojaan lukuisilla
mestarikursseilla kotimaassa ja ulkomailla sekä
opiskellut yksityisesti Genevessä Guy Bovet´n ja
Pariisissa Marie-Claire Alainin johdolla.
Vuonna 1966 Helsingissä pidetyn ensikonsertin
jälkeen Kari Jussila on konsertoinut
säännöllisesti kotimaan ja Pohjoismaiden
lisäksi useissa Euroopan maissa, Venäjällä ja
Yhdysvalloissa. Hän on kanta- ja ensiesittänyt
yli 40 urku- ja kamarimusiikkiteosta, tehnyt
runsaasti kanta- ym. nauhoituksia Suomen
Yleisradiolle sekä levyttänyt useita urku- ja
kamarimusiikkiteoksia. Jussila voitti 1. palkinnon
kansallisissa urkukilpailuissa Helsingissä 1973.
Kari Jussila on toiminut Sibelius- Akatemiassa
urkujensoiton opettajana vuodesta 1966,
urkumusiikin lehtorina vuodesta 1983 ja vt.
professorina syksystä 1998 lähtien. Lisäksi
hän on toiminut urkumusiikin opettajana
kirkkomuusikkojen jatko- ja
täydennyskoulutuskursseilla Kuopiossa ja
Järvenpäässä vuodesta 1972 sekä Paraisten
urkupäivien urkukurssin opettajana vuodesta 1980.
|
Jacques
van Oortmerssen aloitti musiikkiopintonsa
Rotterdamin konservatoriossa opiskelemalla urkujen
soittoa André Verwoerdin johdolla.
Loppututkinnossaan hän sai arvosanan 'cum laude'
sekä erikoispalkinnon improvisaatiossa.Vuosina.
1974-1976 hän opiskeli Marie-Claire Alainin
johdolla Pariisissa. Hänelle myönnettiin Prix
d'Excellence 1976. Seuraavana vuonna hän valmistui
solistiksi soittimenaan piano ja voitti myös ensimmäisen palkinnon Dutch National
Improvisation -kilpailussa. Vuodesta 1979 alkaen hän
on ollut urkumusiikin professori Sweelinckin
konservatoriossa Amsterdamissa, jonne tulee
oppilaita eri puolilta maailmaa. Amsterdamin Waalse Kerk
-kirkon urkurina hän
seurasi Gustav Leonhardtia. Hän
vierailee opettajana, luennoitsijana ja
esiintyjänä konservatorioissa ja yliopistoissa
eri puolilla maailmaa, mm. Göteborgissa, Lyonissa
ja Sibelius-Akatemiassa. Lukuvuodeksi 1993/94 hänet
nimitettiin Oxfordin yliopiston Betts Fellow in
Organ Studies -asemaan. Esiintyjänä hän on
osallistunut moniin kansainvälisiin
festivaaleihin, kuten esim. BBC:n Proms. Hänen Bachin ja
varhaisen musiikin tulkintansa ovat kasvattaneet hänen
mainettaan. Lisäksi hän on tuottelias säveltäjä
ja konsultti urkuihin liittyvissä kysymyksissä.
Brahmsin
ja C.P.E. Bachin (BIS) koko tuotanto uruille
kuuluvat niiden monien äänityksien joukkoon,
joita hän on tehnyt kansainvälisille levy- ja
radioyhtiöille. Vuonna 1994 Jacques van Oortmerssen
aloitti J.S. Bachin koko uruille sävelletyn
tuotannon levytyksen soittiminaan Euroopan
historiallisesti tärkeimmät urut (Challenge
Records). |
|
Olli
Porthan opiskeli urkujensoittoa Enzio
Forsblomin johdolla Sibelius-Akatemiassa ja
Jacques van Oortmerssenin johdolla Amsterdamin
Sweelinck- konservatoriossa. Suoritettuaan
urkujensoiton diplomitutkinnon hän antoi
ensikonserttinsa Helsingissä Finlandia-talossa
1983.
Porthan sai 1.palkinnon Lahden urkukilpailussa 1980. Hän on konsertoinut
kotimaan lisäksi Pohjoismaissa, Belgiassa,
Hollannissa, Latviassa, Saksassa ja Virossa.
Hänellä on ollut myös lukuisia esiintymisiä
eri maiden radioissa ja televisiossa, minkä
lisäksi hän on levyttänyt barokin ajan
urkuteoksia ja kamarimusiikkia.
Porthan on toiminut Sibelius-Akatemian
urkumusiikin opettajana vuodesta 1980 ja
professorina vuodesta 1988 lähtien. Organum-
seuran puheenjohtajana hän oli vuosina 1986-90.
Porthan on toiminut asiantuntijana useissa
urkurakennusprojekteissa (mm. Kotkan urut).
Vuodesta 1992 hän on toiminut Janakkalan
barokkikesän taiteellisena johtajana. Sibelius-
Akatemian kirkkomusiikin osaston johtaja Porthan
oli vuosina 1997- 2002.
|
David
Sanger sai koulutuksensa Eltham Collegessa ja
Royal Academy of Music –oppilaitoksessa. Hän tuli
tunnetuksi urkusolistina, kun hän sai ensimmäisen
palkinnon kahdessa kansainvälisessä kilpailussa (St.
Alban’s, Englanti, ja Kiel, Saksa) 1972. Hänen
opettajinaan ovat olleet mm. Susi Jeans,
Marie-Claire Alain ja Anton Heiller.
Hän on vieraillut solistina useissa maissa –
Saksassa, Tanskassa, Ruotsissa, Norjassa, Suomessa,
Belgiassa, Hollannissa, Itävallassa, Italiassa,
Ranskassa, Venäjällä, Islannissa, Yhdysvalloissa,
Meksikossa ja Etelä-Koreassa – sekä esiintynyt
runsaasti Brittein Saarilla, erityisesti BBC:n
Proms-konserteissa Royal Albert Hallissa, Royal
Festival Hallissa, Lontoon kaupunki –festivaalilla
sekä Bathin, Chesterin, West-Ridingin katedraalien
ja muilla vastaavilla juhlilla. Hän on pitänyt
lukuisia mestarikursseja mm. Kööpenhaminassa,
Tukholmassa ja Oslossa, ja hän johti Bergenin
kirkkomusiikkiseminaareja neljäntoista vuoden ajan.
Hän esiintyy usein Hans Fagiuksen (Ruotsi) parina
soittaen urkuduettoja.
Levytyksiä hän on tehnyt yli 20, jotka kaikki on
arvioitu hienoiksi. Hänen debyyttilevytyksensä
uruilla oli Bachia ja Franckia soitettuna
Münchenissä Polydorin DG Début –sarjassa. Hän
levytti César Franckin koko urkutuotannon Tukholman
Katariinan kirkossa (ennen tulipaloa) BIS-yhtiölle.
Hänen Viernen kuuden urkusinfonian levytyksensä
Meridianille ovat saavuttaneet laajaa mainetta ja
hän on aloittanut Bachin koko urkutuotannon
levyttämisen. Uusimmat Bach-CD:t levytettiin
vastavalmistuneilla historialliseen tyyliin
tehdyillä Kööpenhaminan varuskuntakirkon Carsten
Lund -uruilla.
Meridian on vastikään julkaissut hänen esityksensä
Lefébure-Wélyn pikkukappaleista soitettuna Oxfordin
Exeter Collegen uusilla Cavaillé-Coll-tyyppisillä
uruilla, joiden suunnittelussa Sanger oli
asiantuntijana. Muita paikkoja, joissa hän on
toiminut urkuasiantuntijana, on Bromley Parish
Church, Haileybury College, St Cuthbert’s
Edinburghissa, Usher Hall Edinburghissa, Sheffield
Cathedral ja Trinity Hall Cambridgessa.
Sanger on toiminut useiden kansainvälisten
urkukilpailujen tuomaristossa (St Alban’s, Paisley,
Speyer, Biarritz, Alkmaar, Odense, Nürnberg, Lüzern).
Sanger oli urkujensoiton professorina Lontoon Royal
Academy of Music –koulussa muutamia vuosia ja sen
urkuosaston johtajana 1987-1989. Hän jatkoi siellä
vierailevana professorina 1989-1997. Hän toimi myös
Kööpenhaminassa Tanskan kuninkaallisen
musiikkiakatemian vierailevana professorina kaksi
vuotta. Tällä hetkellä hän on urkuaineiden
vieraileva opettaja Royal Northern College of Music
–oppilaitoksessa sekä urkujensoiton opettaja
Oxfordin ja Cambridgen yliopistoissa. Hänen
oppilaistaan monet ovat menestyneet kansainvälisissä
kilpailuissa saaden mm. kaksi palkintoa Calgaryssa. |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
 |
|
|